maanantai 18. marraskuuta 2013

Joulunuttu

Tytti-muori ja Rontti-pukki. :)

 Perjantaina alkoi joulukorttikuvaukset ihan kotistudiossa. Piti kokeilla, että kaikki on kunnossa viikonlopun Eläinten Koulukuvauksia varten ja RuttuNuttu tarvitsi joulutervehdyskuvan sekä tuotekuvia tonttuasuistaan.

Asut on tarkoitettu ulkokäyttöön. Ne on tehty pehmeästä fleecestä, joka hylkii hyvin lunta, eikä kastu hangessa. Molemmissa on huppu, jonka saa suojaamaan korvia. Tyttöjen mallissa on leveä helma, kuin joulumuorin mekossa

Toivottavasti jouluna on lunta ja pikkupakkanen, jotta pukuja pääsee käyttämään muuallakin kuin kuvissa. :)


 


 Tytti-ranskis poseerasi muutamissa muissakin joulukuvissa.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Eläinten Koulukuvaus

Vuoden viimeiset kuvaukset järjestetään Järvenpäässä ja Malmilla. 

Molempiin paikkoihin on tarkoitus ottaa joitain joulukoristeita mukaan. Malmilla kuvauspaikka on hiukan isompi, joten sinne saan mukaan myös talvitaustan. Kuvatilaukset tehdään mallikuvat- tilausohjelman kautta. Poislukien tiedostot, jotka tilataan suoraan kuvaajalta. Tänä vuonna en tee joulukortteja loppuun asti vaan toimitan pelkät kuvat.





sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Koiraurheilua

Vihjasinkin jo aiemmin syksyllä, ensi vuoden alussa ilmestyvästä koiraharrastuskirjasta. Sen julkaisupäivä siirtyi helmikuulle, mutta sain luvan jakaa jo kuvamateriaalia kesän studiokuvauksista.

Onnistuimme kesän aikana kuvaamaan kaikki kirjaan tulevat rodut studiossa. Pidimme kaksi varsin tiivistahtista kuvauspäivää, joihin tuli koiria ympäri Suomen. Olimme kirjan toimittajan, Mian, kanssa aivan hämmästyneitä ja otettuja tästä. Toiset tulivat Helsinkiin vain kuvauksen takia ja 5-15 minuuttisen kuvaustuokion jälkeen lähtivät paluumatkalle.

  Opas esittelee harrastuskoiran hoitoa, ruokintaa, harrastusmuotoja sekä rotuja.


Mian ajatuksia kuvauksista:
Kaikki nyt eivät tietenkään kuvauksissa menneet kuten piti. Taustakangastilaus ei ehtinytkään perille, joten jouduttiin pärjäilemään valkoisen taustan rippeillä ja lopulta vaihtamaan harmaa tausta kun muutama koira onnistui täräyttämään kankaasta läpi. Eväsleipänikin joutuivat koirien kitaan, mutta parhaiten mieleeni jäi valloittava bretoni, joka käväisi pöydällä. Meno oli varsin riehakasta ja rentoa. Koirat kuvattiin rennosti, lähinnä sellaisessa asennossa missä koira nyt tuntui itse parhaiten viihtyvän. Mitään tiukkoja näyttelyposeja ei todellakaan haettu reippaiden käyttökoirien kanssa, eikä niitä kirjassa juuri nähdäkään. Kuvista tuli upeita ja ne todella viimeistelevät kirjan ilmeen.
Lue lisää: http://dogsports.fi/index.php/suuri-koiraharrastajan-opas


tiistai 5. marraskuuta 2013

Maailmanlopun tunnelmissa


Välillä on hauska heittäytyä ja lähteä kaveriporukalla kuvaamaan. Fallout-henkiseen kuvaukseen löytyi autenttinen kuvauspaikka hylätyltä sillalta. Sillan sijaintia voi kysellä kommenttiosiossa. Lähetän tarkemmat koordinaatit mieluummin sähköpostitse, jottei paikalle tule yleisöryntäystä.

Kuvaajakin pääsi mukaan kameran väärälle puolelle, kiitos kaukolaukaisimen. :)





 Kuvauspäivän päätteeksi tutkittiin toki myös lähialueen muut kohteet, jotka jätettiin hautumaan tulevia kuvauksia varten. Osin sortuneissa rakennuksissa on omat vaaransa, jotka kannattaa ottaa huomioon kun lähtee tutkimusmatkoille. Alla olevan rakennuksen katto oli pahasti sortunut ja lattiakin näytti olevan enää vain ohut vaneri. Hylätyissä paikoissa täytyy myös varoa mm. asbestia.