torstai 27. kesäkuuta 2013

Ranskanbulldoggi Rocky


Viimekesäisestä arvonnasta lahjakortin itselleen voittanut Janita toi reippaan pullapojan studiolle kuvauksiin. Syksy oli osaltani niin kiireinen, että oli parempi sopia kuvaukset paremmalle ajalle, vaikka lahjakortti menikin umpeen jo vuodenvaihteessa. No menihän näissäkin tovi, että sain ne eteenpäin. Kevätkin on ollut melko kuvaustäyteinen tai erityisesti kuvankäsittelytäyteinen - itse kuvaushan on vain hetken juttu. :)

 Vauhdikkaissa kuvauksissa kokeiltiin muutamaa erilaista taustaväriä. Saippuakuplakuvat olivat kuitenkin niin hulvattomia, että ansaitsivat oman postauksensa. Pienistä liike-epäterävyyksistä viis!

Pienet Rockabillyt ja Rockabellat



Vielä parit kuvaukset jäljellä Pin-Up Garagella ja sitten on aika siirtyä koulukuvausten pariin.

Pin-Up kuvauksia oli kevään ja kesän aikana lähes jokaiselle viikonlopulle. Eräs asiakas toi kuvattavaksi kolme tytärtään ja kun satuin mainitsemaan, että olisi hauska kuvata myös rockabilly-poika, saapui muutaman viikon päästä Garagelle asiakkaan kummipoika rockabilly-kuteet mukanaan!

Rimakauhu oli iskeä kun hiuksia alettiin laittaa, mutta onneksi löysimme yhteisen puheenaiheen; Angry Birdsin. Hiukset muotoili Jonna Janhunen. Kuvaus toteutettiin Pinup Garagen takahuoneessa.

Rockabillyn sisko tuli kuvauksiin mukaan ja Jonna stailasi hänet pieneksi Rockabellaksi. Halusin tytölle vähän herkempää stailausta. Taustaväriksi valittiin kirkas vaaleanvihreä, johon hain photoshopin avulla vähän vintage-meininkiä. Tyttöjen kuvissa naarmuefektiä on ehkä liikaakin ja sävyt ovat turhan likaiset. Pojan kuviin raffimpi käsittely toimii paremmin.

Toisen kuvan tyttö on ensimmäisistä Garagen lapsikuvauksista. 

torstai 20. kesäkuuta 2013

The Finnish Hearse Girls

The Finnish Hearse Girls kokoaa yhteen ruumisautoharrastajia, malleja ja valokuvaajia. Tavallisesti kuvissa tytöt poseeraavat ruumisautojen kera, mutta itse innostuin pienoismalleista ja niinpä järjestimme alkukevään ankeudessa yhden studiokuvaussetin. Mallina HellyMoon, Migraine Eyes-yhtyeestä. Autot paikalle toi Hannu Furtenbach. 


Halusin toteuttaa vähän lapsekkaita kuvia, värillisellä taustalla. Kuvauksissa oli mukana myös Living Dead Dolleja, mutta päädyin jättämään ne pois lopullisesta setistä, ettei tulisi liian sekavaa teemaa. Lopuksi kokeiltiin myös mustaa taustaa ja oikeastaan tykästyin savukoneen ja mustan taustan luomaan fiilikseen enempi. :)

Viimeinen pilkkupäivitys

Dalmantialaispainoitteinen viikko huipentui kihlaparin kuvaukseen, johon "rekvisiitaksi" oli valittu pariskunnan koira, dalmantialaisuros Bob. Kirjoituksen ei kuitenkaan ole tarkoitus paneutua Bobiin ja kihlakuvaan, vaan Sadun koiranpentuihin, jotka kävivät tänään pikavisiitillä studiolla.

Lupaan, että tämä on viimeinen dalmantialaisia koskeva julkaisu ainakin hetkeen! :)



Täysissä kampauksissa ja juhlamekoissa oli vaikea pyöritellä pentuja, joten alkuviikon kuvauksissa tuli vain pari hassua yksittäiskuvaa pennuista. Halusin kuitenkin vielä kokeilla miten onnistuisi pentujen asetteleminen riviin. Vuosi sitten kokeilin samaa bullmastiffin pennuilla ja toisin kuin voisi kuvitella, eivät ne pysyneet paikoillaan hetkeäkään. Nyt muutamia asioita muutettuani sama määrä, aktiivisemman koirarodun pentuja, pysyi paremmin hanskassa. Tärkein muutos aiempaan oli pöytä; mikä tahansa eläin pysyy paremmin paikoillaan kun sen nostaa pois lattiatasolta.

Pentuassistentti ohjasi peruuttavia pentuja pöydän takaa

Se kuvausvinkeistä, loppupostaus onkin sitten pelkkiä koirakuvia, tytöt tietenkin vaaleanpunaisella, pojat tällä kertaa keltaisella. Jokaisesta pennusta kuvattiin pikainen otos myös mustalla taustalla ja yksi onneton joutui pottaan poseeraamaan. Kuvia en juurikaan käsitellyt (taustoja siistinyt), koska olivat varsinaisen projektin sivutuotetta. Ei sillä, että siihen varsinaiseen projektiinkaan olisin tällä kertaa käyttänyt järin paljon aikaa.











maanantai 17. kesäkuuta 2013

Pilkut valtaa studion

Cruella De Vil -kuvausten suunnittelu alkoi jo talvella, mutta ne päästiin toteuttamaan vasta nyt, pienten valokuvamallien ollessa kuuden viikon ikäisiä. Itse studiokuvat odottakoon tovin julkaisuaan, säästellään vedoksetkin siiheksi, että saadaan valmis kuva julki.

Pennut ovat BajkaGou's -kennelin C-pentue. Pentueeseen syntyi 5 urosta ja 4 narttua. 

isä:
EST JW'06 & EST W'06 & LT W'08 EST & LV & LT & BALT & RUS JCH
INT & MULTI & EST & LV & LT & BALT & RUS & CZ &
BLR & BLR GRAND & FIN & UKR & UKR GRAND & PL CH
ALDERISLAND CHOCOLATE COUNT "Artus"

emä:
BAJKAGOU'S BLACK OR WHITE "Ani"

 Kuvauksissa mukana oli myös kaksi aikuista koiraa, joten studiossa oli yhteensä 11 koiraa.
Pennut odottivat kuvausta aitauksessa. Alkuun pennut leikkivät ja pikkuhiljaa alkoivat yksi kerrallaan nukahdella. Aikuiset koirat pääsivät kuvattavaksi ensimmäisinä ja pennut vasta kun alkoivat heräillä. :)